tattooed in my heart~

When you cheat on me
it feels like this

 this is how i feel now.

ps. retkahin taas.

Perkele kauniissa vaatteissa. ~

Miksi helvetissä mulle käy aina näin. Jo toka kerta.
Jami, muista!
jos seurustelet

1. älä helvetissä anna muijas mennä keikalle yksin
2. äläkä helvetissä pilaa kaikkea mustasukkasuudella
3. ja sinä vitun urpo et ihastu niin saatanan helposti

Annoin tyttöystäväni mennä Simple Planin keikalle yksin kavereidensa kanssa.
VIRHE.
Seuraavana aamuna luin facesta kuinka hänellä oli ollut flirttiä joittenkin jätkien kanssa.
Ja siitä lähtien hän on vältellyt minua.
Tämä tapahtui viime sunnuntaina, eilen olisi pitänyt nähdä mutta ''sen mutsi kiels'' ja ylläripylläri ku soitan parin tunnin jälkeen et mis se menee ni se on kavereittesa kanssa.
Tuommotta en kattele kauaa.
Ja se on niin et jos mua pettää ni mä en sellasta kestä paskan vertaakaan.


Ei tässä muuten mitää Bitches gonna bitch mut tää on mun eka kunnon terve suhde ihanan järkevän tytön kanssa.
Vaikka olenkin totenut että asiat ovat toisin.

Kiltit ihmiset:

Mulkvisteja
Valehtelijoita
Pettäjiä


Niin että kehen enään voi luottaa?
Minusta ei enään kehenkään.

Oon perkeleen mustasukkanen ja en halus menettää sitä mut jos se tekee mulle noin nii en kattele sitä kauaa.
Vituttaa niin vitusti ja tarviin jonku ihmisen ketä voisin rutistaa ja itkee sen olkapäällä. Oon tyhmä ja menen ihastumaan aina vääriin ihmisiin. Eikö tässä saatanan maailmassa ole yhtään ihmistä joka on tarkotettu mulle oikeesti?

P.s. seurusteletko?
joo.                     en.
haista vittu           respect

HUOMIO LUKIJAT!

työstän parhaillaan where the rainbow ends sarjan toista osaa ja se julkaistaan seuraavien viikkojen aikana !

Writers soul~

löysin vanhoja kirjotelmiani ja ajattelin julkaista ne tänne. olkaa hyvä.

Yamian unet osa 1 Eternal

Heräsin tyhjästä huoneesta, pääni oli kipeä kuin minulla olisi naula päässä.

Katselin ympärilleni ja huomasin vieressäni olevan toisen ihmisen. Yritin ravistaa hänet ylös, mutta huomasin olevani kiinni siinä tuolissa mistä heräsin.

Yritin repiä kahleita irti, mutta turhaan.

Aloin huutamaan apua, mutta turhaan.

Tämä paikka oli kuin kirottu, en nähnyt muuta kuin leikkauspöydän ja veitsiä.

Aloin panikoimaan. Kukaan ei tullut auttamaan.

Yritin muistella mistä olin tänne joutunut.

Muistan vain olleeni matkalla kotiin töistä, mutta missä olin töissä? Kärsin näköjään muistinmenetyksestä.

Sitten henkilö vieressäni alkoi puhumaan: ''Turhaan panikoit, kukaan ei tule auttamaan.

Olen ollut täällä viisi vuotta.'' Hän sanoi. ''Mikä tämä paikka on?!'' minä epätoivoisesti yritin huutaa.

Hän vain mutisi enkä saanut mitään selvää.

Huomasin että minua kohti tuli tumma hahmo, henkilö vieressäni sanoi hiljaa: ''Nyt hän tulee, ole valmis''.

Jäin ihmettelemään mitä hän mahtoi tarkoittaa, ja kun käännyin takaisin tämä tumma hahmo oli jo veitsen kanssa edessäni.

Sitten muistan vain huutaneeni ja kiroilleeni.

Suljin silmäni ja aloin miettimään miten tähän ollaan jouduttu, kuolema on silmieni edessä, elämä on mennyt ohi.

Sain näyn missä muistan olleeni vasta lapsi, leikin isäni kanssa meren rannalla, taivas oli sininen, linnut lensivät ylitsemme ylväästi. Muistelmani esti hahmo joka oli veitsen kanssa repimässä kättäni. Rimpuilin ihan helvetisti. Sitten tapahtui ihme, sain potkaistua tämän hahmon tajun kankaalle.

Hän oli jättänyt veitsen eteeni ja yletyin suulla ottamaan tämän veitsen, ja avaamaan kahleet.

Viereinen henkilö pyysi apua, joten avasin tämänkin kahleet.

Katsoin uudelleen ympärilleni ja huomasin oven.

Yritin avata tätä ovea, mutta ovi oli lukittu.

Minun piti etsiä avain pimeästä huoneesta, jossa oli murhaaja. Tietenkin kaikki vaistoni alkoivat heti sanoa että minun pitäisi katsoa murhaajan taskuihin, mutta en katsonut.

Koska muistin että isäni on yrittänyt opettaa minulle huoneista pakenemista, isäni olikin monta kertaa paennut vankilasta. Löysin huoneesta kuitenkin avaimen, sitten pääsin ulos huoneesta.

Tämä paikka vaikutti tutulta, ja olin jo ehtinyt iloita että pääsin ulos tästä huoneesta, mutta sitten huomasin kuinka maa alkoi täristä. Heittelehdin käytävällä puolelta toiselle.

Huomasin kuinka henkilö joka oli ollut vieressäni oli kadonnut, aloin epäilemään tästä henkilöstä jotain hämärää.

Sitten suljin oven ja lähin juoksemaan käytävää pitkin vaikka maa tärisi vieläkin. Juoksin käytävän päähän ja sieltä oli kaksi reittiä, oikealle tai vasemmalle.

Katsoin kumpaankin suuntaan ja huomasin vasemman puoleisen käytävän päässä valoa. En ollut ehtinyt katsoa oikean puoleiselle käytävälle, kun vaistoni sanoivat että mene valoa kohti.

Juoksin kohti valoa, ja päädyin valkoiseen tilaan.

Kaikki oli ihan hiljaista ja kaunista. Tuntui kun olisin kuollut ja päässyt nirvanaan. Havahdun avaamaan silmäni kun kuulen edesmenneen isäni äänen:''Viimeinkin.'' hän sanoi.

''Olen odottanut sinua.'' hän sanoi.

En ehtinyt ajatella mitä sanoin, joten sanoin heti mikä oli oleellista: ''Isä? Oletko se sinä? Missä minä olen? miten jouduin tänne?''.

Isäni yritti rauhoitella minua, olinhan shokissa että näin isäni joka oli kuollut 15 vuotta sitten. Hän katsoi minua hetken ajan, ja sanoi: ''Rauhoitu, kaikki on hyvin, täällä olemme turvassa, vaikkakin emme kauan. Olet löytänyt minut. Mutta minun pitäisi mennä, en saisi olla täällä, halusin vain nähdä mikä sinusta on tullut''.

Olin hämmentynyt. Sanoin vain:''Miten niin mikä minusta on tullut?''. Isäni vastasi vain että se selviäisi minulle pian.

Mutta enhän minä voi odottaa! Sitten isäni katosi ja putosin. Putosin korkealta, ja kun osuin maahan, minulta lähti taju.

Näin painajaista. Unessani olin keskellä tyhjää maata, ja minun vieressäni oli talo. Menin taloon sisälle, katselin ympärilleni ja tajusin että tämä oli vanha talomme. En saanut koskaan tietää miksi me muutimme sieltä, se tuli niin yhtäkkiä kun minulle kerrottiin että me lähdetään. Menin vanhaan huoneeseeni ja huomasin vanhan pinnasänkyni.

Katsoin sinne ja pelästyin. Siellä oli vanha nukkeni.

Näin monien vuosien jälkeen se oli vielä siellä, hämähäkin seitin peitossa ja ihan pölyinen.

Kun käännyin huomasin että joku oli pistänyt oveni kiinni.

Käännyin takaisin sänkyäni kohti ja huomasin että nukke oli kadonnut.

Sitten vain pimeni, ja heräsin.

Olin taas siinä samalla käytävällä nyt vain vasemman puolisella käytävällä ei ollut valkoista valoa, joten menin oikealle.

Pääsin käytävän päähän ja siellä oli ovi.

En tiennyt ottaisinko riskin ja menisin sisään, siellähän olisi voinut olla vaikka mitä!

Havahduin viiltävään kipuun pääni sisällä.

Se oli kuin helvetin seitsemäs aste. Ikuinen tuska.

Sitten menin tuskissani ovesta ulos ja säikähdin, olin juuri nähnyt unta että olin vanhassa talossamme.

Tajusin että olin taas siinä samalla pihalla.

Katsoin käsiäni, olin nuorentunut.

Miten ihmeessä? Sitten nään kuinka isäni tulee talostamme iloisena. Mutta kuinka olin voinut mennä ajassa taaksepäin? Huomasin isäni tulevan minua kohti.

Huomasin että hän oli erilainen, ei käytökseltään vaan ihan ulkonäöltään.

Hän oli pidempi, suurinpirtein kahden kerroksen kokoinen, hänellä oli kokonaan mustat silmät, suoraan kuin sieluttomallla.

Tunsin kuinka selkäpiitäni pitkin kulki hämähäkki.

Huomasin kuinka isäni muuttui. Hän ei ollut isäni. Hän ei voinut olla! Hänen selästään kasvoi toiset kädet ja hänen mahastaan tuli sapelin näköiset kädet.

Yritin juosta häntä pakoon mutta huomasin vain juoksevani ympyrää.

Yhtäkkiä eteeni ilmestyi tämä tumma hahmo joka oli yrittänyt tappaa minut.

Sitten hän nosti huppunsa näyttääkseen kasvonsa.

En ollut uskoa silmiäni. Olin järkyttynyt. Tämä oli epätodellista!

Aloin kierimään maassa. Suljin silmäni ja toivoin että tämä menisi ohi. Sitten, kuin jumalan (jos sellaista on) pyynnöstä heräsin omalta lattialtani. En tiennyt mitä tehdä.

Vaimoni katsoi minua ihmeissään.

Kerroin hänelle unestani, ja kuinka todelliselta se tuntui.

Hän kertoi että on nähnyt samantapaisia unia joskus nuorempana. Jäin ihmettelemään. Mutta jos nukahdan uudestaan pääsen takaisin siihen tilaan, alan kutsumaan sitä Eternaliksi, koska se tuntui ikuiselta, loppumattomalta.

Mutta nyt alkaa uusi päivä ja kirjoitan tätä päiväkirjaa.

Toivon että seuraavassa unessa selviäisi enemmän...

by: Yamia Eternal

Yamian unet osa 2 Kutsuva linna

Olin taas Eternalissa.

Nyt vain olin keskellä saarta, eikä täällä näy mitään.

Oloni oli jotenkin omituinen. Kuulin ääniä, ihan kuin joku kutsuisi minua.

Näen vain tumman linnan, joka näyttää todella vanhalta.

Äänet alkavat voimistua, ja pyynnöt muuttuvat käskyiksi.

Yritän kaikkeni etten joutuisi sinne, se oli hämärä paikka.

Tuska alkaa, ja äänet ovat todella voimakkaita.

Alan kävellä tuskissani ja äänten hypnoosissa kohti linnaa.

Olin jo ovilla, kun alan taas näkemään hallusinaatioita.

Näen omituisen henkilön. Kukakohan hän on ?

Hän näyttää kuolemalta, hänellä on huppu jonka takia en näe hänen kasvojaan.

Huomaan hänen käden, se on kokonaan viillelty.

Tämä aave näyttää masentuneelta.

Pitäisikö puhua hänelle?

En kuitenkaan ehdi sanoa mitään kun hän katoaa.

Ovet linnaan ovat aukeneet itsestään. Omituista, eikö ?

Kävelen linnaan sisälle, se on kuin goottikirkko, tai jokin mustan kirkon rukous huone. Pelottava paikka silti.

Äänet ovat jo erittäin voimakkaita, voin saada jo selvää mitä ne sanoo.

Vaikuttaa siltä että ne pyytävät apua ?

Olen isossa hallissa ja näen taas sen saman aaveen.

Mahtaakohan tämä aave olla äänten takana ?

Nyt olin jo rohkaistunut ja menin puhumaan aaveelle.

Kysin häneltä ''Kuka olet ?''

Hän osoitti seinällä olevaa maalausta.

Siinä oli kaunis nuori tyttö, jolla oli pitkät mustat hiukset ja kauniit silmät.

Tietenkin kysyn miksi hän on tuossa tilassa.

Hän käskee minua seuraamaan häntä.

Aluksi epäröin mutta päätän olla vahva ja uskaltaa.

Aave toi minut huoneeseen, jossa oli portaalin näköinen reikä.

Hän sanoo kauniilla äänellään ''Minulta varastettiin sielu ja olen vankina täällä linnassa kunnes joku tulee ja antaa minulle sieluni että voin vapautua ja lentää taivaaseen.''

Olin jo tarpeeksi hämilläni siitä että hän oli tuossa tilassa ja nytten vielä tämä!

Hän näytti surulliselta, joten päätin auttaa häntä etsimään sielunsa.

Aave kertoi vinkin; ''Kun menet portaalista, näe kuolleen silmin.''

Sitten kävelin portaalista.

Jouduin sairaalaan.

Siellä liikkui useita samannäköisiä aaveita kuin auttamani tyttö.

Mitähän hän mahtoi tarkoittaa ''näe kuolleen silmillä'' ?

Kiersin jonkun aikaa ympyrää etsiessäni sieluttoman tytön sielua.

Sitten huomasin että jokaisessa huoneessa oli ruumis.

Sitäköhän tyttö tarkoitti ?

Yritin ajatella miltä siitä ruumiista tuntui.

Olin jo kiertänyt melkein kaikki huoneet, ja missään ei ollut sieluttoman tytön sielua.

Sitten huomasin huoneen joka näytti yli tuhat vuotta vanhalta.

Ovi oli lukossa.

Taas oli sama tilanne kuin viime kerralla Eternalissa.

Mistä löydän avaimen ?

Sitten kuulen yhtäkkiä tärinää ja jytinää.

Juoksen piiloon ja katson kuinka minun ohi kulkee jättimäinen hirviö.

Se näytti ihan viime unessani olleelta hirviöltä.

Olikohan se sama ?

Sitten huomaan että hänen vyöllään roikkuu avaimia.

Päätän rohkeana yrittää ottaa näitä avaimia, mutta miten otan ne hirviön huomaamatta?

Se iski kuin vasara, kun tajusin että tuo hirviö voisi olla portin vartija, Eternalin ja Sielujen Sairaalan välillä.

Jos se pääsee Eternaliin kaikki me voidaan kuolla !

Kukaan ei pysty nukkumaan !

Olin jo kerran nähnyt tämän hirviön Eternalissa,

ja vaimonikin sanoi nähneensä tämän hirviön unessaan!

Minun oli vain äkkiä otettava ne avaimet, siinä kaikki.

Hiivin tämän hirviön taakse.

Tartuin avaimiin kiinni, mutta hirviö haistoi minut.

Nyt olin ongelmissa!

Tartuin avaimista kiinni ja lähdin juoksemaan hirviö kannoillani.

Juoksin suoraan sieluttoman tytön huoneeseen.

Olin juuri löytänyt tämän tytön sielun, minun piti vain saada se tulemaan Eternaliin.

Jouduin lupaamaan hänelle että hän pääsee ruumiinsa luokse.

Avasin taas oven ja me lähdimme juoksemaan kohti Sielujen sairaalan ja Eternalin välistä porttia. Hirviö huomasi meidät.

Luulin että olisin turvassa Eternalissa, mutta muistin että tämä hirviö pääsee portista läpi.

Minun olisi pitänyt tuhota se portti, mutta miten muut sielut ?

Minun oli päästettävä nekin pois.

Joten aloin huutamaan kaikille sieluille että pelastaja on tullut.

Sitten tajusin mistä kaikki ne äänet olivat tulleet, Sielujen Sairaalasta.

Huusin että ne ketkä ei tule mukaan jäävät ikuisesti sinne.

Juoksimme kaikki kohti portaalia peto kannoillamme.

Pyysin sielutonta tyttöä sulkemaan portin pian.

Juoksimme kaikki niin lujaa kuin mahdollisesti pääsimme.

Portti alkoi jo menemään kiinni, kun me olimme vielä jonkin matkan päässä.

Yritin motivoida kaikkia, mutta he väsyivät ja luovuttivat. Kaikki paitsi tytön sielu, hän uskoi selviävänsä.

Toivoimme että usko auttaisi.

Olimme juuri portilla ja siitä pääsi enään vain vähän aikaa.

Kuin tuurilla me pääsimme läpi portista ja hirviö jäi Sielujen Sairaalaan ikuisiksi ajoiksi.

Minusta kyllä tuntuu siltä että minä näen vielä sitä petoa.

Mutta nyt piti viedä tytölle hänen sielunsa.

Tyttö juoksi minua kohti iloisena että hän löysi sielunsa.

Hänen sielunsa meni hänen ruumiiseen, hän näytti taas tytöltä joka oli kuvassa seinällä.

Hän pystyi puhumaan kunnolla, ja vasta nyt meillä oli aikaa tutustua, vaikka aika vähän aikaa, koska Eternal oli taas sulkeutumassa.

Ehdin vain kuulla hänen nimensä, Nori.

Heräsin taas omalta lattialtani, ja vaimo katsoo taas minua.

Kerron hänelle Eternalista ja Sielujen Sairaalasta ja Norista ja kuinka pelastin hänen sielunsa.

Mutta nyt minä taas kirjoitan tätä päiväkirjaa ja päivä on alkamassa. Minun on parasta mennä.

Mitäköhän käy ensi kerralla Eternalissa ?

By: Yamia Eternal

Yamian unet osa 3 Noyria

    Tänään on tapahtunut paljon omituisia asioita ollessani valveilla. Minua on ruvennut ahdistamaan, koska olen tainnut löytää ajatusparini. Hän on ollut Eternalissa, hän oli samassa talossa missä näin ensimmäisen kerran Eternalin portinvartijan, ja hän oli myös Sielujen Sairaalassa. Tämä kaikki on tullut minulle niin nopeasti että tuntuu että menetän pian järkeni.

     Minua ahdistaa tosi paljon. Luulin tuntevani hyvän ystäväni Noyrianin, olemme tunteneet jo monta vuotta, mutta emme siltikään tienneet että kummatkin me olemme olleet Eternalissa. Hän oli maininnut kyllä omituisista ja pelottavista unistaan mutta en tiennyt että olimme ajatuspareja!

     Hän on minulle todella tärkeä. Tiesin hänen peloistaan ja unistaan vasta nyt.

Olimme todella läheiset jo viime kesänä, ja olin ihastunut häneen silloin. Mutta en voinut kertoa hänelle kuin vasta viime aikoina! Olinhan naimisissa!

Se tuntui todella typerältä silloin. Mutta vasta nyt tajuan että olen erkaantumassa vaimostani, ja lähentymässä Noyriania. Yhtäkkiä Noyrian tuntuu minulle tärkeämmäksi kuin vaimoni. Ehkä meidät on tarkoitettu yhteen?

Miksi muuten me näkisimme samoja unia ? Se tuntuu hölmöltä ajatella näin, mutta luulen että itse ajatusten- valtias on yhdistänyt meidän ajatukset.

     Olin erittäin väsynyt ajatellakseni näitä asioita, joten palasin Eternaliin.

Tällä kertaa heräsin pimeästä huoneesta jossa oli kaksi ovea. Toinen oli edessäni toinen takanani. Sitten aloin kuulemaan hiljaisia, epävarmoja askelia. En tiennyt, kummasta suunnasta se tulisi. Olin paniikissa ja ahdingossa. Yritän katsoa kumpaakin ovea mutta en pysty. Sitten säikähdän kun kuulen jonkun äänen sanovan nimeni. Hätkähdän ja hypähdän naama toiselle ovelle päin, ja ilokseni huomaan että turhaan pelästyin koska Noyria oli siinä. Ensimmäinen reaktio oli että tartuin hänestä kiinni ja halasin.

       Olimme nyt molemmat Eternalissa, kun kummatkin aloimme kuulemaan kovia askeleita, kuin joku olisi lyönyt rumpua joka askeleella. Sanoimme toisillemme että katsotaan eri ovia. Minä katsoin tätä ovea, ja sitten erehdyin kääntymään Noyriaa kohti, ja hänkin minua. Sitten huomaan vain hänen naaman kalpeneen, kuin olisi kuolleen nähnyt. Sitten käännyn takaisin minun oveani kohti ja pelästyn nähdessäni jonkin olion. Se oli suomuinen, isot silmät ja suu, hänen nenänsä oli kuin lyttyyn lyödyllä, ja hänellä oli kidukset ja musta kaapu. Tänä olio karjahti kuin karhu, paitsi kovempaa. Me kummatkin pelästyimme ja aloimme juosta. Sitten yhtäkkiä putoamme. Ja joudumme taas Sielujen Sairaalaan, miksi sinne? Luulin että suljin sen. Mutta olinkin vain sulkenut portit sinne. Kaikki sielut olivat kuolleet. He makasivat lattialla, kuin ruumiina, paitsi että he olivat vaaleita ja läpikuultavia. Ainoa asia mikä erotti tämän paikan harmaansävyiset värit, olivat sielujen revityt silmät ja naamaan piirretyt viillot jotka olivat veren punaisia. Tunsin kovaa syyllisyyttä, siitä että jätin nämä sielut sinne. Mutta ongelmana oli kuinka pääsisimme pois sieltä?

         Emme nähneet sitä hirviötä missään. Olikohan se löytänyt toisen portin?

Sillähän oli avaimet kaikkialle. Me päätimme että jäämme odottamaan että tämä hirviö palaa Sielujen Sairaalaan. Odotimme monta tuntia ja meillä oli viimeinkin aikaa tutustua toisiimme. Minuutit muuttuivat tunneiksi, tunnit muuttuivat päiviksi ja päivät muuttuivat kuukausiksi. Sitten yhtäkkiä tämä hirviö palaa sinne. Huomasin hänellä olevan ruumiin hampaissa. Olikohan tämä uusi sielu, jonka hirviö on varastanut? En voinut antaa tämän hirviön viedä enempää näitä viattomia sieluja!

Mutta huomasin, ettei minulla ole mitään aseita mukana! Joten jouduin seurata hirviötä että pääsisimme pois sieltä. Heti kun tämä hirviö oli pudottanut sielun alas. Hirviö lähti kävelemään sinne suuntaan mistä tulikin. Seurasimme tätä oliota varmaan kymmenen kilometriä. En tiennytkään että sairaala oli näin iso! Sitten pääsimme portille joka oli samannäköinen kuin viimeksi. Seuraamme hirviötä portaalista läpi, mutta me heräämme siihen. Kummatkin meistä, minä ja Noyria. Me alamme jutella kun olemme hereillä. Yritämme ottaa selvää miten hän pääsi Eternaliin…

By: Yamia Eternal

Where the rainbow ends part 1

johdanto.

ihmisillä on monia erilaisia mielipiteitä taivaasta ja helvetistä. minun taivas on helvetti ja helvettini on taivas. se on ihan tasan yhtä hämmentävää kuin miltä se kuullostaa. tällä novellilla yritän kuvailla näitä kahta asiaa minulle läheisillä tavoilla. en sano että tämä tarina perustuisi tosielämääni mutta se liittyy siihen. kaikki mitä luet ei ole totta. nauttikaa.


Kappale 1

Olipa kerran.


        Kylmänä syksynä Lontoon slummi kaduilla satoi vettä kaatamalla kodittomien niskaan. Sää oli ankara, mutta kaikki olivat kokeneet kovia toisen maailman sodan jälkeen. Köyhyys oli iskenyt jokaiseen talouteen. Käsittämätön määrä ihmisiä sairasti kulkutauteja tällä slummikadulla. Näihin ihmisiin kuului myös Hudsonit. Hudsoneiden perhe ei ollut kovin suuri. Adam oli isä, Jake oli poika ja hänen edesmenneen äidin nimensä oli Rose. Rose oli kuollut Jakea synnyttäessään. Adam oli suutari, mutta hänellä oli pakkomielle sateenkaariin ja tähtiin. Adamin tummat silmät olivat aina kosteat kyyneleistä vaikka kuinka hän yritti peittää tunteitaan poikansa suojelemiseksi vaikka poika tiesi isänsä itstuhoisuudesta. Adam oli 32 vuotta kun Jake oli 6. Jake oli niin pieni eikä tajunnut että oli menettänyt paljon rakkaita. Hän rukoili öisin mutta ei koskaan saanut vastausta. Hän voi vain toivoa että Jumala vastaa taivaasta. Se on todella epätodennäköistä.
         Jake rientää rappuset ylös vanhassa talossaan etsien isäänsä. Jake meni katsomaan Adamin työhuoneesta ja siellä hän istui. ''Jake tule katsomaan, siellä on sateenkaari'' Adam sanoo.''Tiedätkö mitä? Sateenkaaren päässä on aina aarre. Jos koskaan löydät sen niin sitten olet maailman onnekkain ihminen!'' Adam kertoi. Jake vastaa: ''Onko siellä paljon rahaa?''. ''Sen saat itse päättää kun olet tarpeeksi vanha'' Adam sanoi.


Kuukausi aikaisemmin,


Adamilla on todettu aivokasvain. Lääkäri ennusti että hän kuolee päivien sisään. Jake joutuu kadulle. Yksin vaaralliseen Lontooseen. Adamin verestävistä silmistä ja kalpeasta ihosta huomaa että hän on todella huonossa kunnossa. On vain ajan kysymys koska hän kuolee. ''Jake, tule tähän niin voin kertoa sinulle yhden asian.'' Adam sanoi. Jake kävelee hänen viereen ja Adam pyytää kyykistymään niin että hän voi kuiskata sen asian. ''Minä lupaan.'' Jake sanoi....


Jatkuu...

Random lyrics of mine~

I am the mask you wear
i am the clown you fear
i am everything and nothing
all at the same time

I am the ghost inside
i am the angel beside
you fear me
you love me
that's how its gonna be

Yhteiskuntakelpoinen ~

''Viekää minut mielisairaalaan.
Pukekaa minut pakkopaitaan.
Vääntäkää minulle rautalangasta, koska muuten en mitään tajua.
Minä olen mielen vikainen ja aina vainoharhainen.
Tahdon olla parempi ihminen.
Yhteiskuntakelpoinen.' Raaka aine - yhteiskuntakelpoinen




Olo on kuin pakkopaitaan puetulla rotalla joka tapetaan omassa mielikuvituksessaan äärihulluuden rajamailla. Valkoinen kani hyppii omaan rotankoloon ja seuraan häntä ikuisuuteen kestävään pudotukseen helvettiin. tämä on totta. yhtä totta kuin ei mikään. olen jumala. kaikki ja ei mitään.

On nukahtanut jumala~

hyviä ja huonoja uutisia.

pääsin pois B1:seltä kolme kuukautta sitten. jouduin kuitenkin olla kolme kuukautta tutkinta asemalla. sitä aikaa en halua muistella. ainoa vaan että tilanne ei ole muuttunut miltein yhtään sen jälkeen. olo on yhtä hirveä, saan vitun moisia sätkyjä vaikka en ole käyttänyt mitään pitkään aikaan. itse asiassa olen ollut aika raitis muutenkin viime aikoina. mutta silti. täällä seurustelu puolella ei mene senkään paremmin. ihastuksia tulee ja menee, sydän murtuu ja korjaantuu. tuntuu kuin aivoihini piikitettäisiin kokaiinia. hirveät sätkyt ja kokoajan huono olo. voin näyttää onnelliselta mutta en ole. tarvitsen oikeita kavereita... tulen kirjoittamaan vähän useammin tästä lähin.