Yamian unet osa 1 Eternal
Heräsin tyhjästä huoneesta, pääni oli kipeä kuin minulla olisi naula päässä.
Katselin ympärilleni ja huomasin vieressäni olevan toisen ihmisen. Yritin ravistaa hänet ylös, mutta huomasin olevani kiinni siinä tuolissa mistä heräsin.
Yritin repiä kahleita irti, mutta turhaan.
Aloin huutamaan apua, mutta turhaan.
Tämä paikka oli kuin kirottu, en nähnyt muuta kuin leikkauspöydän ja veitsiä.
Aloin panikoimaan. Kukaan ei tullut auttamaan.
Yritin muistella mistä olin tänne joutunut.
Muistan vain olleeni matkalla kotiin töistä, mutta missä olin töissä? Kärsin näköjään muistinmenetyksestä.
Sitten henkilö vieressäni alkoi puhumaan: ''Turhaan panikoit, kukaan ei tule auttamaan.
Olen ollut täällä viisi vuotta.'' Hän sanoi. ''Mikä tämä paikka on?!'' minä epätoivoisesti yritin huutaa.
Hän vain mutisi enkä saanut mitään selvää.
Huomasin että minua kohti tuli tumma hahmo, henkilö vieressäni sanoi hiljaa: ''Nyt hän tulee, ole valmis''.
Jäin ihmettelemään mitä hän mahtoi tarkoittaa, ja kun käännyin takaisin tämä tumma hahmo oli jo veitsen kanssa edessäni.
Sitten muistan vain huutaneeni ja kiroilleeni.
Suljin silmäni ja aloin miettimään miten tähän ollaan jouduttu, kuolema on silmieni edessä, elämä on mennyt ohi.
Sain näyn missä muistan olleeni vasta lapsi, leikin isäni kanssa meren rannalla, taivas oli sininen, linnut lensivät ylitsemme ylväästi. Muistelmani esti hahmo joka oli veitsen kanssa repimässä kättäni. Rimpuilin ihan helvetisti. Sitten tapahtui ihme, sain potkaistua tämän hahmon tajun kankaalle.
Hän oli jättänyt veitsen eteeni ja yletyin suulla ottamaan tämän veitsen, ja avaamaan kahleet.
Viereinen henkilö pyysi apua, joten avasin tämänkin kahleet.
Katsoin uudelleen ympärilleni ja huomasin oven.
Yritin avata tätä ovea, mutta ovi oli lukittu.
Minun piti etsiä avain pimeästä huoneesta, jossa oli murhaaja. Tietenkin kaikki vaistoni alkoivat heti sanoa että minun pitäisi katsoa murhaajan taskuihin, mutta en katsonut.
Koska muistin että isäni on yrittänyt opettaa minulle huoneista pakenemista, isäni olikin monta kertaa paennut vankilasta. Löysin huoneesta kuitenkin avaimen, sitten pääsin ulos huoneesta.
Tämä paikka vaikutti tutulta, ja olin jo ehtinyt iloita että pääsin ulos tästä huoneesta, mutta sitten huomasin kuinka maa alkoi täristä. Heittelehdin käytävällä puolelta toiselle.
Huomasin kuinka henkilö joka oli ollut vieressäni oli kadonnut, aloin epäilemään tästä henkilöstä jotain hämärää.
Sitten suljin oven ja lähin juoksemaan käytävää pitkin vaikka maa tärisi vieläkin. Juoksin käytävän päähän ja sieltä oli kaksi reittiä, oikealle tai vasemmalle.
Katsoin kumpaankin suuntaan ja huomasin vasemman puoleisen käytävän päässä valoa. En ollut ehtinyt katsoa oikean puoleiselle käytävälle, kun vaistoni sanoivat että mene valoa kohti.
Juoksin kohti valoa, ja päädyin valkoiseen tilaan.
Kaikki oli ihan hiljaista ja kaunista. Tuntui kun olisin kuollut ja päässyt nirvanaan. Havahdun avaamaan silmäni kun kuulen edesmenneen isäni äänen:''Viimeinkin.'' hän sanoi.
''Olen odottanut sinua.'' hän sanoi.
En ehtinyt ajatella mitä sanoin, joten sanoin heti mikä oli oleellista: ''Isä? Oletko se sinä? Missä minä olen? miten jouduin tänne?''.
Isäni yritti rauhoitella minua, olinhan shokissa että näin isäni joka oli kuollut 15 vuotta sitten. Hän katsoi minua hetken ajan, ja sanoi: ''Rauhoitu, kaikki on hyvin, täällä olemme turvassa, vaikkakin emme kauan. Olet löytänyt minut. Mutta minun pitäisi mennä, en saisi olla täällä, halusin vain nähdä mikä sinusta on tullut''.
Olin hämmentynyt. Sanoin vain:''Miten niin mikä minusta on tullut?''. Isäni vastasi vain että se selviäisi minulle pian.
Mutta enhän minä voi odottaa! Sitten isäni katosi ja putosin. Putosin korkealta, ja kun osuin maahan, minulta lähti taju.
Näin painajaista. Unessani olin keskellä tyhjää maata, ja minun vieressäni oli talo. Menin taloon sisälle, katselin ympärilleni ja tajusin että tämä oli vanha talomme. En saanut koskaan tietää miksi me muutimme sieltä, se tuli niin yhtäkkiä kun minulle kerrottiin että me lähdetään. Menin vanhaan huoneeseeni ja huomasin vanhan pinnasänkyni.
Katsoin sinne ja pelästyin. Siellä oli vanha nukkeni.
Näin monien vuosien jälkeen se oli vielä siellä, hämähäkin seitin peitossa ja ihan pölyinen.
Kun käännyin huomasin että joku oli pistänyt oveni kiinni.
Käännyin takaisin sänkyäni kohti ja huomasin että nukke oli kadonnut.
Sitten vain pimeni, ja heräsin.
Olin taas siinä samalla käytävällä nyt vain vasemman puolisella käytävällä ei ollut valkoista valoa, joten menin oikealle.
Pääsin käytävän päähän ja siellä oli ovi.
En tiennyt ottaisinko riskin ja menisin sisään, siellähän olisi voinut olla vaikka mitä!
Havahduin viiltävään kipuun pääni sisällä.
Se oli kuin helvetin seitsemäs aste. Ikuinen tuska.
Sitten menin tuskissani ovesta ulos ja säikähdin, olin juuri nähnyt unta että olin vanhassa talossamme.
Tajusin että olin taas siinä samalla pihalla.
Katsoin käsiäni, olin nuorentunut.
Miten ihmeessä? Sitten nään kuinka isäni tulee talostamme iloisena. Mutta kuinka olin voinut mennä ajassa taaksepäin? Huomasin isäni tulevan minua kohti.
Huomasin että hän oli erilainen, ei käytökseltään vaan ihan ulkonäöltään.
Hän oli pidempi, suurinpirtein kahden kerroksen kokoinen, hänellä oli kokonaan mustat silmät, suoraan kuin sieluttomallla.
Tunsin kuinka selkäpiitäni pitkin kulki hämähäkki.
Huomasin kuinka isäni muuttui. Hän ei ollut isäni. Hän ei voinut olla! Hänen selästään kasvoi toiset kädet ja hänen mahastaan tuli sapelin näköiset kädet.
Yritin juosta häntä pakoon mutta huomasin vain juoksevani ympyrää.
Yhtäkkiä eteeni ilmestyi tämä tumma hahmo joka oli yrittänyt tappaa minut.
Sitten hän nosti huppunsa näyttääkseen kasvonsa.
En ollut uskoa silmiäni. Olin järkyttynyt. Tämä oli epätodellista!
Aloin kierimään maassa. Suljin silmäni ja toivoin että tämä menisi ohi. Sitten, kuin jumalan (jos sellaista on) pyynnöstä heräsin omalta lattialtani. En tiennyt mitä tehdä.
Vaimoni katsoi minua ihmeissään.
Kerroin hänelle unestani, ja kuinka todelliselta se tuntui.
Hän kertoi että on nähnyt samantapaisia unia joskus nuorempana. Jäin ihmettelemään. Mutta jos nukahdan uudestaan pääsen takaisin siihen tilaan, alan kutsumaan sitä Eternaliksi, koska se tuntui ikuiselta, loppumattomalta.
Mutta nyt alkaa uusi päivä ja kirjoitan tätä päiväkirjaa.
Toivon että seuraavassa unessa selviäisi enemmän...
by: Yamia Eternal
Yamian unet osa 2 Kutsuva linna
Olin taas Eternalissa.
Nyt vain olin keskellä saarta, eikä täällä näy mitään.
Oloni oli jotenkin omituinen. Kuulin ääniä, ihan kuin joku kutsuisi minua.
Näen vain tumman linnan, joka näyttää todella vanhalta.
Äänet alkavat voimistua, ja pyynnöt muuttuvat käskyiksi.
Yritän kaikkeni etten joutuisi sinne, se oli hämärä paikka.
Tuska alkaa, ja äänet ovat todella voimakkaita.
Alan kävellä tuskissani ja äänten hypnoosissa kohti linnaa.
Olin jo ovilla, kun alan taas näkemään hallusinaatioita.
Näen omituisen henkilön. Kukakohan hän on ?
Hän näyttää kuolemalta, hänellä on huppu jonka takia en näe hänen kasvojaan.
Huomaan hänen käden, se on kokonaan viillelty.
Tämä aave näyttää masentuneelta.
Pitäisikö puhua hänelle?
En kuitenkaan ehdi sanoa mitään kun hän katoaa.
Ovet linnaan ovat aukeneet itsestään. Omituista, eikö ?
Kävelen linnaan sisälle, se on kuin goottikirkko, tai jokin mustan kirkon rukous huone. Pelottava paikka silti.
Äänet ovat jo erittäin voimakkaita, voin saada jo selvää mitä ne sanoo.
Vaikuttaa siltä että ne pyytävät apua ?
Olen isossa hallissa ja näen taas sen saman aaveen.
Mahtaakohan tämä aave olla äänten takana ?
Nyt olin jo rohkaistunut ja menin puhumaan aaveelle.
Kysin häneltä ''Kuka olet ?''
Hän osoitti seinällä olevaa maalausta.
Siinä oli kaunis nuori tyttö, jolla oli pitkät mustat hiukset ja kauniit silmät.
Tietenkin kysyn miksi hän on tuossa tilassa.
Hän käskee minua seuraamaan häntä.
Aluksi epäröin mutta päätän olla vahva ja uskaltaa.
Aave toi minut huoneeseen, jossa oli portaalin näköinen reikä.
Hän sanoo kauniilla äänellään ''Minulta varastettiin sielu ja olen vankina täällä linnassa kunnes joku tulee ja antaa minulle sieluni että voin vapautua ja lentää taivaaseen.''
Olin jo tarpeeksi hämilläni siitä että hän oli tuossa tilassa ja nytten vielä tämä!
Hän näytti surulliselta, joten päätin auttaa häntä etsimään sielunsa.
Aave kertoi vinkin; ''Kun menet portaalista, näe kuolleen silmin.''
Sitten kävelin portaalista.
Jouduin sairaalaan.
Siellä liikkui useita samannäköisiä aaveita kuin auttamani tyttö.
Mitähän hän mahtoi tarkoittaa ''näe kuolleen silmillä'' ?
Kiersin jonkun aikaa ympyrää etsiessäni sieluttoman tytön sielua.
Sitten huomasin että jokaisessa huoneessa oli ruumis.
Sitäköhän tyttö tarkoitti ?
Yritin ajatella miltä siitä ruumiista tuntui.
Olin jo kiertänyt melkein kaikki huoneet, ja missään ei ollut sieluttoman tytön sielua.
Sitten huomasin huoneen joka näytti yli tuhat vuotta vanhalta.
Ovi oli lukossa.
Taas oli sama tilanne kuin viime kerralla Eternalissa.
Mistä löydän avaimen ?
Sitten kuulen yhtäkkiä tärinää ja jytinää.
Juoksen piiloon ja katson kuinka minun ohi kulkee jättimäinen hirviö.
Se näytti ihan viime unessani olleelta hirviöltä.
Olikohan se sama ?
Sitten huomaan että hänen vyöllään roikkuu avaimia.
Päätän rohkeana yrittää ottaa näitä avaimia, mutta miten otan ne hirviön huomaamatta?
Se iski kuin vasara, kun tajusin että tuo hirviö voisi olla portin vartija, Eternalin ja Sielujen Sairaalan välillä.
Jos se pääsee Eternaliin kaikki me voidaan kuolla !
Kukaan ei pysty nukkumaan !
Olin jo kerran nähnyt tämän hirviön Eternalissa,
ja vaimonikin sanoi nähneensä tämän hirviön unessaan!
Minun oli vain äkkiä otettava ne avaimet, siinä kaikki.
Hiivin tämän hirviön taakse.
Tartuin avaimiin kiinni, mutta hirviö haistoi minut.
Nyt olin ongelmissa!
Tartuin avaimista kiinni ja lähdin juoksemaan hirviö kannoillani.
Juoksin suoraan sieluttoman tytön huoneeseen.
Olin juuri löytänyt tämän tytön sielun, minun piti vain saada se tulemaan Eternaliin.
Jouduin lupaamaan hänelle että hän pääsee ruumiinsa luokse.
Avasin taas oven ja me lähdimme juoksemaan kohti Sielujen sairaalan ja Eternalin välistä porttia. Hirviö huomasi meidät.
Luulin että olisin turvassa Eternalissa, mutta muistin että tämä hirviö pääsee portista läpi.
Minun olisi pitänyt tuhota se portti, mutta miten muut sielut ?
Minun oli päästettävä nekin pois.
Joten aloin huutamaan kaikille sieluille että pelastaja on tullut.
Sitten tajusin mistä kaikki ne äänet olivat tulleet, Sielujen Sairaalasta.
Huusin että ne ketkä ei tule mukaan jäävät ikuisesti sinne.
Juoksimme kaikki kohti portaalia peto kannoillamme.
Pyysin sielutonta tyttöä sulkemaan portin pian.
Juoksimme kaikki niin lujaa kuin mahdollisesti pääsimme.
Portti alkoi jo menemään kiinni, kun me olimme vielä jonkin matkan päässä.
Yritin motivoida kaikkia, mutta he väsyivät ja luovuttivat. Kaikki paitsi tytön sielu, hän uskoi selviävänsä.
Toivoimme että usko auttaisi.
Olimme juuri portilla ja siitä pääsi enään vain vähän aikaa.
Kuin tuurilla me pääsimme läpi portista ja hirviö jäi Sielujen Sairaalaan ikuisiksi ajoiksi.
Minusta kyllä tuntuu siltä että minä näen vielä sitä petoa.
Mutta nyt piti viedä tytölle hänen sielunsa.
Tyttö juoksi minua kohti iloisena että hän löysi sielunsa.
Hänen sielunsa meni hänen ruumiiseen, hän näytti taas tytöltä joka oli kuvassa seinällä.
Hän pystyi puhumaan kunnolla, ja vasta nyt meillä oli aikaa tutustua, vaikka aika vähän aikaa, koska Eternal oli taas sulkeutumassa.
Ehdin vain kuulla hänen nimensä, Nori.
Heräsin taas omalta lattialtani, ja vaimo katsoo taas minua.
Kerron hänelle Eternalista ja Sielujen Sairaalasta ja Norista ja kuinka pelastin hänen sielunsa.
Mutta nyt minä taas kirjoitan tätä päiväkirjaa ja päivä on alkamassa. Minun on parasta mennä.
Mitäköhän käy ensi kerralla Eternalissa ?
By: Yamia Eternal
Tänään on tapahtunut paljon omituisia asioita ollessani valveilla. Minua on ruvennut ahdistamaan, koska olen tainnut löytää ajatusparini. Hän on ollut Eternalissa, hän oli samassa talossa missä näin ensimmäisen kerran Eternalin portinvartijan, ja hän oli myös Sielujen Sairaalassa. Tämä kaikki on tullut minulle niin nopeasti että tuntuu että menetän pian järkeni.
Minua ahdistaa tosi paljon. Luulin tuntevani hyvän ystäväni Noyrianin, olemme tunteneet jo monta vuotta, mutta emme siltikään tienneet että kummatkin me olemme olleet Eternalissa. Hän oli maininnut kyllä omituisista ja pelottavista unistaan mutta en tiennyt että olimme ajatuspareja!
Hän on minulle todella tärkeä. Tiesin hänen peloistaan ja unistaan vasta nyt.
Olimme todella läheiset jo viime kesänä, ja olin ihastunut häneen silloin. Mutta en voinut kertoa hänelle kuin vasta viime aikoina! Olinhan naimisissa!
Se tuntui todella typerältä silloin. Mutta vasta nyt tajuan että olen erkaantumassa vaimostani, ja lähentymässä Noyriania. Yhtäkkiä Noyrian tuntuu minulle tärkeämmäksi kuin vaimoni. Ehkä meidät on tarkoitettu yhteen?
Miksi muuten me näkisimme samoja unia ? Se tuntuu hölmöltä ajatella näin, mutta luulen että itse ajatusten- valtias on yhdistänyt meidän ajatukset.
Olin erittäin väsynyt ajatellakseni näitä asioita, joten palasin Eternaliin.
Tällä kertaa heräsin pimeästä huoneesta jossa oli kaksi ovea. Toinen oli edessäni toinen takanani. Sitten aloin kuulemaan hiljaisia, epävarmoja askelia. En tiennyt, kummasta suunnasta se tulisi. Olin paniikissa ja ahdingossa. Yritän katsoa kumpaakin ovea mutta en pysty. Sitten säikähdän kun kuulen jonkun äänen sanovan nimeni. Hätkähdän ja hypähdän naama toiselle ovelle päin, ja ilokseni huomaan että turhaan pelästyin koska Noyria oli siinä. Ensimmäinen reaktio oli että tartuin hänestä kiinni ja halasin.
Olimme nyt molemmat Eternalissa, kun kummatkin aloimme kuulemaan kovia askeleita, kuin joku olisi lyönyt rumpua joka askeleella. Sanoimme toisillemme että katsotaan eri ovia. Minä katsoin tätä ovea, ja sitten erehdyin kääntymään Noyriaa kohti, ja hänkin minua. Sitten huomaan vain hänen naaman kalpeneen, kuin olisi kuolleen nähnyt. Sitten käännyn takaisin minun oveani kohti ja pelästyn nähdessäni jonkin olion. Se oli suomuinen, isot silmät ja suu, hänen nenänsä oli kuin lyttyyn lyödyllä, ja hänellä oli kidukset ja musta kaapu. Tänä olio karjahti kuin karhu, paitsi kovempaa. Me kummatkin pelästyimme ja aloimme juosta. Sitten yhtäkkiä putoamme. Ja joudumme taas Sielujen Sairaalaan, miksi sinne? Luulin että suljin sen. Mutta olinkin vain sulkenut portit sinne. Kaikki sielut olivat kuolleet. He makasivat lattialla, kuin ruumiina, paitsi että he olivat vaaleita ja läpikuultavia. Ainoa asia mikä erotti tämän paikan harmaansävyiset värit, olivat sielujen revityt silmät ja naamaan piirretyt viillot jotka olivat veren punaisia. Tunsin kovaa syyllisyyttä, siitä että jätin nämä sielut sinne. Mutta ongelmana oli kuinka pääsisimme pois sieltä?
Emme nähneet sitä hirviötä missään. Olikohan se löytänyt toisen portin?
Sillähän oli avaimet kaikkialle. Me päätimme että jäämme odottamaan että tämä hirviö palaa Sielujen Sairaalaan. Odotimme monta tuntia ja meillä oli viimeinkin aikaa tutustua toisiimme. Minuutit muuttuivat tunneiksi, tunnit muuttuivat päiviksi ja päivät muuttuivat kuukausiksi. Sitten yhtäkkiä tämä hirviö palaa sinne. Huomasin hänellä olevan ruumiin hampaissa. Olikohan tämä uusi sielu, jonka hirviö on varastanut? En voinut antaa tämän hirviön viedä enempää näitä viattomia sieluja!
Mutta huomasin, ettei minulla ole mitään aseita mukana! Joten jouduin seurata hirviötä että pääsisimme pois sieltä. Heti kun tämä hirviö oli pudottanut sielun alas. Hirviö lähti kävelemään sinne suuntaan mistä tulikin. Seurasimme tätä oliota varmaan kymmenen kilometriä. En tiennytkään että sairaala oli näin iso! Sitten pääsimme portille joka oli samannäköinen kuin viimeksi. Seuraamme hirviötä portaalista läpi, mutta me heräämme siihen. Kummatkin meistä, minä ja Noyria. Me alamme jutella kun olemme hereillä. Yritämme ottaa selvää miten hän pääsi Eternaliin…
By: Yamia Eternal
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti