Kun avaan silmät, näen pimeää. Kun pistän ne kiinni, näen maailman.

Kello on jo ihan liikaa, eikä uni tule.

Ajatukset painaa mieltä eikä mikään auta siihen että pääsisin niiltä rauhaan.

Nyt edessä on tyhjä sivu, kuppi maidolla ja sokerilla maustettua spice teetä.

Eiköhän tästä jotain tule irti.

           Viime ajat on ollu kaikissa asioissa mulla ihan helvetin outoa. Päivät ja ihmiset on vilissy silmissä. Välillä ahdistaa ja välillä pystyy nauttimaan omasta olostaan. Ajatukset ei pysy kasassa ja heti kun saa jostain kiinni, niin se katoaa mielestä. Im supposed to stay quiet, but it hurts me.

           Koulu ei oikein suju taaskaan. Ahistus vie kaiken jaksamisen kouluun. Toivottavasti saan jonkun lääkityksen lähi-aikoina niin yks asia vähemmän minkä kanssa tapella. Kaverit on välillä jättänyt mut yksin, mut tänään oli kiva huomata se et on mulla silti kavereita. Jotka kuuntelee. Ja ymmärtää.

            Miten nyt voikaan olla siitä huolimatta näin yksinäinen fiilis? Miksi kaikki on niin herkkää ettet uskalla koskea mihinkään? Niin paljon kysymyksiä jotka vaivaa mun mieltä. Teenkö oikeita valintoja itekkään aina? En varmaan... Miten niistä pitäs sitten ottaa vastuu?

Tarviin uuden kupin teetä.

             Yks kysymys tänään on pyöriny mun päässä kuitenkin enemmän kun mikään muu. Jos rakastaa toista, niin tarviiko siinä yrittää muutta toista niissä asioissa mistä ei pidä? Ehkä se sitten on niin..? Miks yrittää muuttaa ihmistä ketä rakastaa, ei siinä oo mitään järkeä, sitä rakastaa toista sellasena kun hän on.

             Haluisin olla vapaa tunteista. Ainakin pahoista sellasista. Ehkä se lääkitys auttaa jotenkin mua eteenpäin pääsemään siihen edes jonkin näköiseen siedettävään olotilaan. Se on niin perseestä kun itellä on niin paska olla, ja se heijastaa kaikkeen mitä sä teet. Ajoittain tuntuu siltä että ois vaan helpompi vetää piuha seinästä ja olla heräämättä. Mä tunteilen ihan liikaa. Ois niin täydellistä vaan olla ja nauttia elämästä ja kaikesta mitä siinä tuleekaan.

             Mä en oo tehny aina oikein. Välillä tuntuu että mussa ei ole muutakun virheitä. Kaikista paskin osa on se että koska mä olen itse niin paska, niin mä väitän muita paskoiks vaik syy on mussa itessäni. Ihmiset on vaan omia itsejään ja kuka vittu minä olen sitä muuttamaan, tuo vain muille painetta siitä että niiltä odotetaan jotain. Mä en välillä ees ite ymmärrä itteäni niin miks muiden pitäs mua ymmärtää? Ei pidäkkään. 

Life's biggest battles, often are fought alone.

           Elämä on välillä ihan helvetin rankkaa, mut minkäs sille teet. Paskaa tulee, paskaa menee.

          Ähh... Tuntuu tosi turhautuneelta nytten että näitä ihmissuhde ongelmia on... Vaikka vastaus on suoraan nenän edessä niin miksei sitä voi vaan tajuta? Miks kaikkea pitää jatkaa ja turhautua. En mää jaksa helvetti tapella päivittäin jostain turhasta paskasta, haluun vaan ottaa ihan rauhassa ja olla ottamatta mitään itsestäänselvyytenä. Haluun puhtaan paperin jolle ruveta piirtää jotain paljon hienompaa. Miks kaikki pitää aina olla niin helvetin radikaalia? Tahtoisin vaan ottaa chillisti. Naurattaa tällä hetkellä tämä ylireagointi kaikessa. Jotain muutosta on tultava mutta ei siitä nyt tarvihe stressaa. En jaksa nyt pitkitellä mitään. Turhaa. Ihmiset tuntekaa nyt peppukipeyttä tästä mutta jos rakastaa toista niin ei halua satuttaa sitä, enkä mä halua satuttaa.

Jos sä et halua niin sano se mulle päin naamaa

Älä kiertele ja aiheuta turhaa draamaa

Ei kaikki ole pelkkää paskaa ja pahaa

Avaa silmät hyvälle ja älä kanna kaunaa.

          Nyt kolmannen tee kupin jälkeen voin ehkä vähän rauhallisemmin mielin mennä nukkumaan, ehkä joku kuulee tämän avunhuudon ja tajuaa. Nyt ozzyn Mama i'm coming homen jälkeen menen nunnuun ja teen huomisesta muutoksen. Muutoksen koko mun elämään. Why? BECOUSE I FUCKING CAN!

Hyvää yötä ihmiset.

Puhukaa mulle enemmän

T: Ameebanne.