Kai sitä pitää jostakin alottaa.
Mama, I'm coming home soi ja aika tyhjillä mielin kattelen viime viikkoja. Asioita on tapahtunut niin perkeleesti että helpottaa etten nyt enään lintsaa tästä kirjoittelusta tai muuten jälkeen päin vituttaa kun joutuu kirjottaa vielä enemmän. Helvetti kun ADD iskee ja ei oikeen meinaa ajatus pysyä kirjoittamisessa.
Tossa tota viikko sitten kävi hieman kusisesti... Mut oltiin liitetty yhteen poliisi juttuun jonka takia mut torstaina oltiin tultu hakemaan kello kymmenen himasta. Joo tosiaan kiva kun ei tiedä edes että mitä on tehnyt kun avaa oven ja poliisit merkkeinensä änkemässä sisään kuin mitkäkin varkaat. Juttu selvitetään ja kerron että miten liityn asiaan ja poliisit tekevät päättelyn eivätkä usko mua. Vitun kiva.
Pandan ovet paukkui ja matka oli siis pasilan kyttikselle yöksi. Hyi helvetti en halua oikein ajatella sitä... Ei ollu mikään mieleisin kokemus. Painostavia katseita ja armottomia tuomioimisia. Jotenkin huomas sen että vaikka olis kuinka syytön niin kaikkia kohdellaan kyttiksellä täysin armottomasti. Joo tiedän kuulostavani erittäin säälittävältä koska joka toinen stadin teini on ollut putkassa mutta oma kokemus ei ollu mikään viiden tähden hotelli.
Siinä vaiheessa kun multa vietiin puhelin tiesin olevani ihan vitun kusessa. Koska nyky aika on sitä että ei voi elää ilman puhelintaan.
15h ilman unta, tietoa kellon ajasta, tietoa siitä että miten kauan joudun vielä olemaan siellä, tai tietoa ylipäätänsä mistää. Olo ei todellakaan ollut mikään paras. Varsinkin kun syyttömänä jouduin kärsimään siellä totaalisesta tietämättömyydestä ja klaustrofobiasta. Viimeiset puoli tuntia kävelin ympäri huonetta. Yritin purkaa turhautuneisuuttani johonkin järkevään niin yritin rentoutua parhaani mukaan. Mutta ehkä kamalinta tässä oli se että kun ei vaan tiennyt millon pääsee pois sieltä. Ahdistusta pahensi vielä se kun puhelimeni oltiin viety enkä saanut missään vaiheessa ilmottaa pepille olevani putkassa varsinkin kun perjantaina oli tarkoitus vielä nähdä!
Tämän tajutessani mielikuvitus rupesi vähän laukkaamaan. Että mitä Peppi ajattelee? Kello voi olla jo kuus enkä oo vastannu ensimmäiseenkään viestiin. Tuntui siltä kun en näkisi Peppiä enään ikinä. Aivan saatanan kamala olo. asdasdasdasdsdfasdfasdf en tahdo enään kirjoittaa siitä kun tuntuu että ahistus vain palaa.
Perjantaina kuitenkin pääsin pois sieltä. Kello oli puoli neljä ja voittaja fiilis. Ulko ilma ei oo ikinä ollu niin mahtavaa! Sain soitettua Pepille ja melkeen purskahdin itkemään kesken puhelun kun kuulin Pepin äänen.
Loppu ilta meni loistavasti! Tultiin meille ja oli käty niin käytettiin se hyvin katsomalla miltein koko yö leffoja ja juoden kahvia :) parisuhteen laatu-aikaa! Killer Clowns from outer space ja human centipide. Löhöilyä ja läheisyyttä. Olin vain niin helpottunut että pääsin ulos sieltä ja en voinut lopettaa hymyilemistä!
Viime viikko on mennyt löhötessä. Ei mitään ihmeellistä. Paljoa ainakaan.
Välillä pitää katsoa itseensä ja todeta että ei voi syyttää muita itsestään.
Eilen näin taas Peppiä! Alku jännityksen yli päästyttyä läheisyys oli parasta ja leikin deejiitä. Heheh. Lähettiiin siitä stadiin takasin ja käytiin barbarosassa syömässä ja helvetin pitsamiehet en halunnu mun pitsaan tomaatteja vaan tonnikalaa.
Illalla taas haikeet fiilikset kun piti taas päästää Peppi lähtemään vaikkei haluaisi :(
Muuten musta tuntuu että asiat alkaa menemään tästä lähtien paremmin. Mulla on sellanen kutina :)
Until next time
-Ameeba
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti