pt. 1. Menneisyys.
Pääsin pari kuukautta sitten pois kipinästä pasilasta, mut pistettiin sen vieressä olevaan kupoliin polille.
Kipinästä oli hyvä päästä pois. Oma huone ahisti liikaa ja huone kaveri joku virolainen joka ei tajunnu mun puheista mitään ja valitti joka yö kun ei saanut unta ja ramppasi ovesta ees taas keskellä yötä. Vittu.
Himaan kun pääsin alku alko mitä parhaiten. Omaan kouluun olin päässy jo aikasemmin ja koulu sujui suht hyvin. Ahh oma sänky ! voisin mennä sen kans naimisiin! ja kyösti mun oma kullanmussu on paras.
Koulussa kaverit vähän kyseli että missäs vitussa mä oon ollu. Nopiasti ne kyllä usko kun kerroin taas hienon tarinan mikä muistutti vähän viime vuoden vaihdetta kun olin B1:sellä. Siitäkin on pitkä aika. Lueskelen silloin tällöin tätä blogia ja mietin miten pohjalla oon voinu olla! Ja ehkä nytten ois hyvä aika kertoo siitä mitä tapahtu viime kesänä, nyttenkun asia ei ole enään niin arka ja itekkin ymmärrän paremmin mitä tapahtu.
(tapahtui siis viime kesänä)
Kävin prometheus leirin juuri kun olin jääny kiinni kaikesta päihde sekoilusta. Aluksi tuntui että tulisin olemaan leirin ulkopuolinen, muttei niin kuitenkaan käynyt. Ystävystyin nopeasti kaikkien kanssa ja sain sydän-ystäviä joita rakastan. Tulin leirillä kipeäksi ja makasin pari päivää omassa sängyssä pelkän paperin, kynän ja suklaan kanssa. Se pisti mut aika pahasti masentuneeks ja tuntu siltä ettei ketään kiinnosta. Paranin torstaiksi ja perjantaina oli rankka päivä tulossa. Puhuttiin perjantaina elämän kokemuksista ja kuten tiiät jos oot lukenu vanhoja tekstejäni, ei oo ollu elämä helppoa. Kaikki itki ringissä. Tajusin sillon etten oo yksin. Silti paha olo ei lähtenyt. Se vain pahensi oloani.
Seuraavana päivänä jäin taas sänkyyn makaamaan. Rupesin miettimään sitä että kun parin päivän päästä palaisin kotiin, mitä olisi tulossa? Koska olin juuri jäänyt kiinni kaikesta päihde sekoilusta. Joutuisinko taas osastolle? Ajattelin etten kestäisi sitä enään. Yksinäisyyden tunne oli tässä vaiheessa niin suuri, että päätin jättää kaiken. Heittää veivin. Vetää itteni jojoon.
Tein lakanasta narun jonka sidoin kerros-sänkyyn kiinni. Pistin pääni välistä ja putosin. Silmissä alkoi juuri pimetä kun kuulin yhden ohjaajan äänen sanovan ''ei helvetti!''. Kaikki pimeni ja hetken aikaa en ollut enään olemassa. Se tuntui hyvälle. Olin kerrankin onnellinen. Se oli kuin olisin lentänyt. ''putoaminen tuntuu hetken aikaa lentämiseltä.'' Se oli totta.
Palasin tajuihini ja herään saman ohjaajan sylistä kun hän itki. Hän halasi minua ja toisti kokoajan ''sä et saa kuolla''. Tajusin sillon mitä en ollut koskaan ennen tajunnut. Minusta välitetään. Olin rauhallinen enkä itkenyt. Olin onnellinen.
Pt. 2. Rakastuminen ja viha.
Kirjoitin blogiini siitä kun olin joutunut kipinään mutten koskaan kertonut sitäkään mitä silloin tapahtui.
Kun eksäni jätti mut, olin taas pohjalla ja sieltä pois pääsystä ei ollut tietoakaan. Vietin kaks viikkoa kirjaimellisesti kaapissa itkien ja kärsien. Mulla ei ollut enään ketään. Menetin kaikki kaverini siinä.
En jaksa nyt selittää siitä hetkestä enempää. Se oli ja meni. Näin se vain on. En enää edes muistele sitä aikaa. Eikä kiinnostakkaan! Vituttaa se mitä tapahtu.
Muijia tulee ja menee näin se vain on. Minkäs teet. Opin sen että ihan turhaan itkeä eksän perään koska ei se mitään auta.
Paransin välit vanhojen kavereiden kanssa ja sain paljon uusia.
Nykyään mä seurustelen onnellisesti ja mulla on terve parisuhde.
melissa ja mä
Pt. 3. Tämä hetki ja tulevaisuus.
Juuri nyt istun himassa juon fantaa ja kuuntelen SOAD:ia. Hyvä olo. Sain juuri sovittua mutsin kanssa riidan joka on kestäny kaks viikkoo. Kaks viikkoo pelkkää huutoo (onneks pääsin siitä eroon). Välillä pitää katsoo vaan itteensä ja todeta että toinen ei oo syypää kaikkeen.
Pääsin pitkästä aikaa bändiin ja tunne on mahtava! Tästä voisi tulla jotakin! Soitan rumpuja bändissä.
Rupesin venyttämään labrettiani (vaikka melissa onkin sitä vastaan ja vihaa sitä).
siinä on nyt kaks millinen piikki mut pistän myöhemmin päivitystä sen edistyksestä!
Siinä olikin varmaan kaikki tältä kertaa. Eipä siinä muuta kun kiitos kun jaksoit lukea ja seuraavaan kertaan!
-Ameeba
