Mikä on vika kun ei pysty katsomaan rakasta ihmistä ilman että itsessäni syttyy aivan helvetillinen viha?
en tiedä mitä tehdä tälle asialle.
Olen taas osastolla. Kipinässä pasilassa.
Sitä ennen vietin kaksi viikkoa PN1 osastolla jorvissa.
Tarina, jonka takia jouduin sinne on pitkä mutta minulla on nytten aikaa sunnuntai aamuna.
Minulla oltiin aloitettu n. 2kk sitten ADHD lääkitys, olikohan se joku conserta? En muista nytten.
annosta nostettiin viikon välein ja joka viikko tunnuin olevan enemmän ja enemmän sekaisin.
Olin muutenkin aivan paskana, ilman sitä lääkettäkin. Se lääke vain pahensi oloani.
Tätä jatkui muutama viikkoa kunnes lääkepöllyissä käytin väkivaltaa omaa äitiäni kohtaan. Muistan tilanteesta vain sen että hän oli jostain minulle vihainen ja en kestänyt hänen huutoaan. Yritin kuristaa hänet hengiltä.
En ole ylpeä siitä mitä tein. Pikemminkin häpeän itseäni siitä. Loppujen lopuksi poliisit tulivat paikalle ja he huomasivat veri jäljet seinälläni jotka oli tulleet siitä että olin vihaisena lyönyt tiiliseinääni niin kauan kunnes rystysistäni vuosi verta. Sen jälkeenkin jatkoin sitä siihen asti kunnes en enään pystynyt. Kädet veressä kättelin poliisia. Onneksi saimme sovittua riidan äitini kanssa ja ei tarvinnut lähteä asemalle taas.
Tästä tapahtumasta kului 3 päivää ja sama tapahtui faijan kanssa.
Tilanne oli se että minua oltiin pakottamassa lähteä jonkun perhe tutun synttäreille vaikka sanoin ettei henkinen jaksamiseni ollut niin hyvä että jaksaisin.
Minua ei kuitenkaan kuultu ja loppujen lopuksi 185 cm pitkä faijani sylki verta kun olit lyönyt häntä turhautuneena.
Poliisit hakivat minut takaisin äitelle.
seuraavana maanantaina minut tultiin hakemaan koulusta sairaalaan josta minut vietiin PN1:selle.
Oloni on vaihdellut aika paljon tänä aikana.
Välillä on tuntunut aivan mahtavalta.
Kun taas toisinaan haluaisi vain nähdä kaikkien kärsivän.
En tiedä mistä vielä kirjoittaa... Lopetan siis tähän.
Ensikertaan.
