perjantai 27. heinäkuuta 2012

inside the eye of fire.

Ensimmäiseksi. Tunnen paljon helpommaksi kirjottaa englanniksi vaikka toistaisin vain samoja kliseitä. Mutten varmaan kirjoita englanniksi.
Toiseksi. Aion päivittää taas viime aikaiset tapahtumat mahdollisimman tarkasti.
Kolmanneksi. Noh, ehkä kolmas on vain kolmas. Hehe olenpas viisas.



En oikein osaa sanoa mistä aloittaa.
Olen aika hyvissä väleissä vanhempieni kanssa vaikkakin faijan kanssa on riitaa jatkuvasti.
Olin Lontoossa ja reissu meni aika hyvin. Ei siitä enempää. Viikko sen jälkeen kävimme ruotsissa näkemässä sukulaisia kymmeneen vuoteen.
Siitä voisin sen verran kertoa että oli tosi mukavaa nähdä ihmisiä joita ei ole nähnyt moniin vuosiin. Vaikkakin lähtö teki pahaa kun tietää ettei nää pitkään aikaan taaskaan. Ruotsissa tuli faijan kanssa otettua pari kertaa yhteen. En jaksa selittää siitä.

Olen löytänyt ittelleni hyvän tyttöystävän. Ehkä tämä kestäisi. Toiveajattelua. Mutta ainahan saa toivoa, am i right ?

Ei mulla muuta kai ole. Viime polttelu kerrasta on joku kaks tai kolme viikkoo en muista?
Ei muuta.

seuraavaan kertaan ~